Kautta historian on esiintynyt myyttien ”mythoksen” ja älyn ”logoksen” välillä jännitettä. Myytit edustavat ihmisen mielikuvitusta, tunteita ja kulttuuria ja ”logos” puolestaan rationaalista järkeä, pragmaattisuutta ja tiedettä. Viime vuosituhannen taitteessa elettiin viimeisiä ”logos-jyrän” aikoja. Tämä merkitsi sitä, että kaikessa korostettiin järkeä, elämän aineellisia puitteita ja tietoa. Jopa opettajien keskeiseksi tehtäväksi oli muodostunut erilaiset määrälliset arviot, mittaukset, standardisoinnit ja opetustulosten arvioinnit. Opetuksen täytyi olla ”hinta-tehokasta”, opettajien täytyi toimia ”näyttöön perustavin menetelmin”. Oppilaista oltiin kovaa vauhtia tekemässä ”palveluiden kuluttajia”.
Näihin aikoihin alkoi yhä useampi ihminen kyseenalaistaa esineellistävää kylmää, jopa sisäistä vihaa patoavaa järjestelmää. Tajuttiin, että tämä tieteellisteknisesti niin järkevä systeemi oli ensi kertaa historiansa aikana kasvattamassa sukupolvea, jonka elinikä tulisi olemaan lyhyempi kuin vanhempiensa. Maailman laajuisesti kansalainen toisensa jälkeen oivalsi, että mielikuvitus ja tunteet ovat järjen erottamaton kumppani, mikä saikin kansan vastustamaan vallitsevaa lähes yksinomaan materialistisille arvoille rakentuvaa talouskasvun kulttuuria. Yhä useampi ryhtyi ”downshiftaamaan”.
Ihmiset lähtivät tieten tahtoen suurin joukoin kohtuullistamaan elämäntapojaan. Tapahtui valtava horisontaalinen asenne- ja käyttäytymismuutos valtaa pitävien poliitikkojen, talousmiesten ja tiedemiesten silmien alla. Terapia- ja koulumaailmaan alkoi vähitellen integroitua toisin ajattelijoiden kokonaisvaltaisia ajatuksia, kiitos aktiivisten muutosta haluavien kansalaisten, erityisesti vanhempien. Nuoret kauppatieteilijät kehittivät uusia talousteorioita lisäämään ihmisen elämän laadullista hyvinvointia unohtamatta kestäviä ekologisia arvoja. Ihmiset eivät halunneet ylläpitää aineellista epätervettä kasvua, vaan he halusivat taspainoa luonnon kanssa.
Taloudellisen kasvun oli suuntauduttava vain palveluihin ja tuotteisiin, jotka eivät ylikuormittanut luontoa. Yhä useampi ihminen halusi aitoa ekologista elämää, joka ei muodostunut pelkästään harmonisesta suhteesta luontoon, vaan myös itseen ja toisiin ihmisiin. Taiteet, meditaatio, elämän hengelliset ulottuvuudet, luonto ja mythopoesis nousivat uuteen arvoonsa rationaalisen tiedon rinnalle. Näin ei siis tapahtunut pelkästään eheytymiskeskuksissa vaan tietysti koko kulttuurissamme. Mythopoesiksella tarkoitetaan aktiivista kulttuuristen myyttien luomista ja paljastamista, reflektioivan ja mielikuvitusrikkaan ajattelun kautta. Osana mythopoesista myös narratiivinen lääketiede alkoi nousta nykyiselle paikalleen. Luovuus, tarinat ja mielikuvitus ponnahtivat nykyiseen arvoonsa, rationaalisen tiedon rinnalle.
Norjalaisessa mytologiassa on jumala Woden tai toiselta nimeltään Odin, joka lahjoitti toisen silmänsä viisaudelle. Tämän lahjoituksen jälkeen hän kykeni juomaan Maailmapuun alla sijaitsevasta lähteestä viisauden vettä. Mikäli ihminen käyttää vain yhtä silmää, pelkkää rationaalista järkeään, käy ihmiselle niin, että hänestä tulee ”mono-okulaarinen” (Eisner, E.W., 1979), ja hänen katseestaan puuttuu syvyys. Ihminen oppi jälleen juomaan vettä maailmanpuun alla olevasta viisaudenlähteestä. Ihmiset alkoivat katsoa todellisuutta jälleen kahdella silmällä.
Nykyään ihmiselle opetetaan jo pienestä pitäen taitoa kysyä itseltään: ”Kenen tarinaa olen kertomassa?” ”Minkälaisessa myytissä haluan itse olla aktiivisesti mukana?”. Yhä useammasta kansalaisesta tuli vähitellen aktiivinen yhteiskunnallisten myyttienmurtaja. Tieteellistekninen luonnontiede asetettiin uudelle paikalle tiedonmaantieteessä. Kävikin sitten niin onnellisesti, että tämän myyttisen muutoksen kautta kansalaiset globaalisti siirtyivät yksisilmäisestä jatkuvasta talouskasvun paradigmasta kaksisilmäiseen harmonisen tasapainon paradigmaan.
Myytit olivat, niin kuin ovat edelleen, tärkeää yhteiskunnallisen muodonmuutoksen väliainetta. Kulttuurissamme ihmisen mielikuvitus ja henkilökohtaiset tarinat, kollektiiviset yhteiset tarinat ja myytit oli palautettu nykyiseen asemaan rationaalisen tiedon rinnalle. Leikillisyys ja huumori ovat nostettu jälleen uuteen arvoonsa. Kaikki ymmärtävät tänä päivänä, että juuri tarinoiden ja kollektiivisten tarinoiden, myyttien, avulla ihmiset oppivat aitoa eettisyyttä. Elämän ei tarvitse olla enää pelkästään järjen ohjaamaa vaan kansalaisia kannustetaan omilla ajatuksilla leikkimiseen (Leonard, T ja Willis P. ed.). Erityisesti harjoitetaan ajatuksilla meditoimista.
Eisner, E.W., Educational Imagination,On the Design and Evaluation of School Programs, New York, MacMillan, 1979
Leonard T., Willlis P, Pedagogies of tthe Imagination, Mythopoetic Curriculm in Educational Practice, Springer, Netherlands, 2008
Vastaa